tiistai 17. marraskuuta 2009

Arkea

Marraskuun arki on harmaa ja pimea. Aamulla pimeassa toihin ja useimmiten on jo pimeaa kotiinkin tullessa. Tanne on kansanennustaja luvannut vahalumista, mutta liukasta talvea. Ja sellaista on nyt ollutkin. Lampoasteitten vuoksi lumi tulee sateena tai korkeintaan rantana. Tiet ovat liukkaita jaakenttia ja autolla ajamisen voi varata paljon enemman aikaa kuin tavallisesti.

Vanhin lapsista valmistautuu ensimmaisen opintovuotensa (hanhan aloitti opinnot tammikuussa) eksameniin (paattokokeeseen), joka on ensi viikolla. Paljon taitaa olla lukemista.

Keskimmainen tekee kovasti toita oppisopimuksessa. Firma ei ehdi edes pitamaan pikkujoulua nyt joulun alla. Mutta tammikuussa heidat lennatetaan kaikki pikkujoulua viettamaan Barcelonaan!

Nuorin odottelee joulua ja jouluaaton aattona olevaa syntymapaivaansa.

Lammasrouvat saavat pian pukinpojat aitauksiinsa. Kevaan karitsantuotanto on turvattava ;). Pukit ovat rouvien ilona kolme-nelja viikkoa. Sen aikaa kestaa sitten kevaan karitsointi.

Turk-poika on saanut opetella janiksen perassa juoksemista ja nayttaa silta, etta han on alkanut lopultakin ymmartamaan tehtavansa.

Meilla on TAAS uusi koira (en enaa pysy perassa itsekaan). Han on suomenajokoiraneiti Ebba. Kerron hanesta lisaa myohemmin, jos han jaa meille ihan asustamaan.

Rambosta on tullut läski. Syotin sille metsastaville koirille tarkoitettua energiaruokaa. Hmmm... Mutta kun kissa piti siita ruuasta ihan kamalasti ;D.

Adventin alkamista odotan. Silloin laitetaan ulkovaloja ja ikkunoihin tahtia jne valaisemaan vuoden pimeinta aikaa.

5 kommenttia:

  1. Tsemppiä vanhemman pojan kokeisiin ja vau,Barcelonaan toinen poika,varmaan odottaa sitä kovasti.
    Toivottavasti teille kuitenkin tulee ihan hyvä talvi...

    VastaaPoista
  2. Luin jostain ettei kissalle saisi antaa koiran ruokaa. Siina muka olisi liikaa kasvisperaista materiaalia, ja kissan pitaisi saada hyvin lihapitoista sapuskaa. Tieda sitten.

    VastaaPoista
  3. Olenpa onnellinen kun löysin ihanan blogisi!! Oikein mukavaa talvea!!

    VastaaPoista
  4. Anu, kissa on oikein hyvinvoivan nakoinen. Mutta nyt se saa taas ihan oikeaa kissanruokaa, kun se energisruoka loppui ;).

    Tirriliisa, tervetuloa! Ja paljon kiitoksia! Tulen kaymaan sinunkin luonasi.

    Unelma,kiitoksia! Isanta ehti kayda yhden reissun metsassa Ebban kanssa. Tytto jahtasikin sitten janista aivan koko paivan. Mutta kuinkas ollakaan sille tuli juoksuaika ja nyt sita on sitten pidettava vaan sisalla... Ei hyva nain keskella parasta metsastysaikaa.

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.