sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Viikonlopun tapahtumia ja tapaturmia

Viikonloppu on sujahtanut vauhdikkaasti. Pimeinä iltoina on mukava poltella kynttilöitä.


Entisellä opiskelijapojallani, nykyisellä valtion virkamiehellä, oli syntymäpäivät (25v) viime viikolla ja hän oli käymässä kotona tänä viikonloppuna. Niinpä piti laittaa kermakakkua.


Lauantaina heräsimme pakkasaamuun. Tämä oli ensimmäinen tänä syksynä ja luonto näytti kauniilta kuuraisena.


Kuu teki aamumaisemasta todella aavemaisen.


Lauantaina leikkasin sämpylän sijasta sormeeni. Seurauksena oli neljä tikkiä  etusormeen.


Lauantaina kävin iltapäivällä kävelemässä tuossa meidän metsässä. Luonto on syksyinen ja aurinko paistoi lähes pilvettömäaltä taaivaalta.




Oikein hyvää alkavaa viikkoa!

8 kommenttia:

  1. Autss, aika paha haava tuli, kun noin monta tikkiäkin tarvittiin. Onneksi muuten oli mukava viikonloppu ja niin kaunis tuo kuura-aamu

    VastaaPoista
  2. Aikaisin tuli teille pakkanen,vai tuleeko se tähän aikaan vuodesta. Täältä helteen keskeltä se tuntuu niin aikaiselta.Ja paranemisiin sormellesi.

    VastaaPoista
  3. Niiin ihana kuurainen aamukuva --- mutta tuo sormenpaikkausjuttu ei niinkään ihana.

    VastaaPoista
  4. Minunkin esikoiseni täyttää ensi sunnuntaina 25 vuotta! Hänestä tuli "isona" (ihan oikeastikin iso: n. 190 cm ja painoa n.95kg, täyttä lihasta) talonrakentaja-käsityöläinen. Oma talo on valmistumassa tuohon 200 metrin päähän syntymäkodista. Jos lapsia joskus siunaantuu, on mummolakin lähellä.

    Onnellista syysviikkoa ja pikaista paranemista leikatulle ja paikatulle sormelle.

    VastaaPoista
  5. Minun esikoinen on vielä opiskelijapoika, 24 vuotta, mutta on asunut jo omillaan 5 vuotta. Ensi keväänä hänen on tarkoitus valmistua. Toinen poika on vielä kotosalla, kohta aikuinen hänkin. Mihin se aika oikein katoaa? Nyt on syysloma ja jotakin pitäisi keksiä, ettei jää vain kotosalle. Taidan lähteä Tallinnan risteilylle virkistymään. Kaunista syksyä!

    VastaaPoista
  6. Mä leikkasin kans tuossa vähän aikaa sitten sormestani palasen. Ei siihen käynyt kipeää missään vaiheessa, mutta verta tuli kivasti. Ensiavussa jouduin odottamaan vaikka kuinka kauan ennen kuin tulivat tikkaamaan. Ei tullut kuin yksi tikki. Seuraavalla viikolla otettiin tikki pois ja eipä se palanen kuitenkaan tuossa sormessa pysynyt. Onneksi siihen on kuitenkin kasvanut iho takaisin eikä jäänyt kuoppaa tohon sormeen.

    Aluksi tuo kohta oli paljon punaisempi kuin muu sormi, mutta on nyt jo kuitenkin asettunut.

    VastaaPoista
  7. Ehdin taas pikkuisen tulla päivittämään kuulumisiasi. Onneksi sormesi on taas kunnossa. Tuota vuoren valumista täälläkin on seurattu. Luonto nyt vaan toimii omia aikojaan.

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.