perjantai 9. elokuuta 2013

Kirja 12/2013


Minähän olen tehnyt hiljaisen sopimuksen itseni kanssa, etten osta kauhean paljoa kirjoja enää. Niitä kun on hyllyt ja kaikki pullollaan. Mutta hatkahdin kuuteen kirjaan taannoisella Suomen reissulla. Ihan vaan sen vuoksi, kun Suomalaisella oli tarjouksessa kaksi pokkaria 12 eurolla... Ja kun sattui olemaan näitä Lehtolaisia. Ja kun ajatelin ryhtyä lukemaan tuota Maria Kallio-sarjaa järjestyksessä. Ja tarttui sitä muutakin mukaan... Siis selityksestä löytyy.

Lisäksi jouduin hankkimaan lukulasit, kun ainakin reissussa tuntui lukunäkö menneen alas kuin lehmän häntä. Nyt näkyy!

Oli hauskaa alkaa lukemaan noita Marian juttuja ihan alusta alkaen. Nesbøitä lukiessa olen tajunnut, että eihän vain ne murhat, mutta ne päähenkilön elämän sivukertomukset, jotka ovat lähes yhtä mielenkiintoisia lukea kiemuroineen ja käänteineen.

Tämä on sarjan ensimmäinen kirja ja kertoo Mariasta selvittämässä murhaa tuttavapiirissään. Mielenkiintoisia kiemuroita löytyi tähänkin.

8 kommenttia:

  1. dekkareita olen huono lukemaan, katson filminä

    VastaaPoista
  2. Maria Kallio sarjaan on tullut jatkoa pitkän tauon jälkeen. Itse pidän Maria Kallio-sarjasta juuri sen vuoksi, että siinä ei henkilkuvat jää ohuiksi, vaan on sitä muutakin kuin se murha. OP

    VastaaPoista
  3. Apua, minäkin olen tehnyt sopimuksen itseni kanssa, että kirjahana on väännettävä hetkeksi kiinni. Sain vaivoin uudet, lomalla ostetut kirjat mahtumaan hyllyyn, mutta kolme laatikollista on vasta matkalla tänne - huh! Minne ne mahtuu. Täytyy alkaa vähintään pikalukijaksi, että lähtevät mahdollisimman pian kiertoon eivätkä jää vuosiksi roikkumaan elleivät ole huippuhyviä ja tärkeitä tulevaisuudessakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tarjoilen täällä kirjoja kaikille halukkaille. Myös blogissa on kirjavaihtosivu :).

      Poista
  4. Heippa, sama aina myös täällä. Jään aina kirjakauppoihin kiinni ja varsinkin Suomessa käydessä tulee sitten aina ostettua koko talven varalle. Jonkun verran jarrutti tänä kesänä se että Lieksan ainoa kirjakauppa lopetettiin talvella...
    Minä tykkään kanssa noista Maria Kallio-kirjoista. Siihen Marian elämänkaareen pystyy samaistumaan niin hyvin: pohjoiskarjalaisesta tuppukylästä suureen maailmaan, ensin villit sinkkkuvuodet ja sitten yhtäkkiä oletkin rivitalossa kahden lapsesi ja aviomiehen kanssa.
    Oletko muuten lukenut Hilja Ilveskero-sarjaa? Oli mielestäni myös ihan hyvä, luin nyt lomalla kaikki kolme perätysten.
    Terv. Katri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kai lukenut sitä sarjaa, jos en sitten yhtä niistä, en ole varma. Mutta olen lukenut sitten muutaman muun ja jonkun uudemman Maria Kallion.

      Poista
  5. Kyllä nuo kirjat tuntuu niin kotoisalta, kun niissä kerrotaan "tutuista" paikoista, ainakin noissa alkuosissa.

    VastaaPoista
  6. Lehtolaista minäkin tykkään lukea, vaikka muuten en niin välitä dekkareista. En kestä jännitystä.

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.