lauantai 18. elokuuta 2012

Ensimmäinen työviikko selätetty ;)

Työviikko alkoi kahdella puolikkaalla projektityön (se on se minun toinen työni) päivällä, joten pehmeä oli lasku työelämään. Keskiviikkona oltiinkin sitten kaikki kunnan opet kurssilla, joka sekin liittyi yhteen kunnan koulujen projektiin. Viikon kaksi viimeistä päivää meni sitten suunnitellessa omalla työpaikalla. - Innolla odotan maanantaita ja varsinaisen opetuksen alkamista!

Tämä koululaisten viimeinen lomaviikko oli varmasti ihana päätös koululaisten lomalle. Täällä on nimittäin ollut koko viikon - yllätys, yllätys - todella ihana helteinen kesä!

Paitsi tänään. Nyt sataa ja lämpötilat ovat puolittuneet.

Mutta heinätyöt saatiin lopulta tehtyä meilläkin tällä viikolla ja palleroitten heinä on aivan kuivaa! Se on oikein hyvä juttu.

Kotona tallustavalle Almalle ja Støymalle tuli sulhanen tällä viikolla. Børre on kiltti sonnipoika, jota on mukava rapsutella korvan takaa.



Isäntä lähti aamulla aikaisin kurssille hänkin. Tällä kertaa koulutetaan metsästyskoetuomareita.  Kohta kun alkaa se metsästyskin taas. Saa nähdä ehdinkö tänä syksynä niille reissuille mukaan. Tiistait näyttävät tällä hetkellä olevan vapaita tuntisuunnitelmassani, joten kukapa tietää vaikka käyttäisin niitä päiviä syksyiseen ulkoiluun koirien kanssa :).

Oikein hyvää viikonloppua toivottelen täältä  kaikille!

9 kommenttia:

  1. Kiva että eka työviikko sujui leppoisasti, niin sen pitääkin pitkän loman jälkeen. Meilläkin on aina supistusta kesäloman jälkeen, ei tartte heti ryhtyä rehkimään hiki hatussa :-)

    Ja hyvä että sielläkin on ollut oikein kesäistä ja lämmintä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tällainen pehmeä lasku on poikaa.

      Poista
  2. Mukava kuulla että työ lähti sujumaan kivasti pehmeällä laskulla:) mites muuten, kävitkö Suomessa tänä kesänä ja Joensuussa? en muista että oisit kirjoittanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin ihan pikaisesti elokuun alussa. En ottanut yhteyttä, kun oli niin vähän aikaa ja ne harvat päivät menivät hetkessä.

      Poista
  3. Onnea alkaneelle työlle ja mielenkiintoisia työpaivia.
    Puuhat eivat sinulta kylla lopu, kun lukee naita juttujasi. Vapaapaivillekkin on tayttöa.
    Olipa hyva, etta saitte heinat kuivina talteen.
    Siita se syksy lahtee tassa kayntiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei täällä ihan ilman puuhia koskaan tarvitse olla :). Eipä käy aika pitkäksi ;).

      Poista
  4. Kiva kuulla että työhönpaluu sujui mukavasti! Oikein hyvää viikonloppua Tuula!

    VastaaPoista
  5. näin se vaan käy..kesälomat alkavat olla pidetty. eipä muuta kuin terveitä päiviä

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.