perjantai 18. helmikuuta 2011

Viikonloppuja

Tällä viikolla on täällä satanut melkoisesti lunta. Suomessahan on sen sijaan kuulemma paukkupakkaset. Nyt alkaa olla jo lunta ihan tarpeeksi ja saman verran kuin normaalitalvinakin. Eli kiitos riittää jo. Nyt onkin viikonlopuksi onneksi luvattu aurinkoista pakkaskeliä.

Viikko on ollut työntäyteinen, vaikka vietin vapaapaivääkin keskiviikkona. Tosin silloinkin olin illalla hallituksen kokouksessa. Olen Utdanningsforbundet`in eli opettajayhdistyksen paikallisosaston hallituksen jäsen. Jouduin oikeastaan yllättäen siihenkin hommaan muutama vuosi sitten aloitettuani luottamushenkilötoimeni päiväkodissamme. Olen myös ollut jakamassa kunnan päiväkotivastaavan luottamusihmishommaa tämän talvea ja pelkään kovasti joutuvani ottamaan sen homman kokonaan itselleni syksystä... Mutta näen ammattiyhdistystoiminnan tärkeänä osana työelämää.  Olen myös saanut olla monissa kiinnostavissa koulutuksissa tämän homman vuoksi. Joten en valita. - Mitä mieltä te olette ammattiyhdistystoiminnasta?  Oletteko hiljaisia vai aktiivisia jäseniä? Kuinka esim siellä Suomessa saadaan ihmiset mukaan toimintaan?

Tänä viikonloppuna toivon kovasti saavani touhuta Horg lillin kanssa. Huomenna, jos ilma suosii kuljetusta, tulee meille kokeiltavaksi toinen heppa ;). Ja minä haluaisin lopultakin päästä taas vähän hevosen selkään.


Oikein ihanaa viikonloppua!

8 kommenttia:

  1. Mukaaa viikonloppua!

    Kuulun Tehyyn, mutta en ole kyllä ikinä ollut missään kokouksissa, oikeestaan kuulun vaan koska tuntuu turvallisemmalta kuulua liittoon.

    VastaaPoista
  2. Kaunis heppa!
    Mukavaa viikonloppua sinulle♥

    VastaaPoista
  3. Ihanaa viikonloppua ja pusu silkkiturvalle! :)

    Olen saman liiton jäsen kuin sinäkin mutta erittäin hiljainen jäsen.

    VastaaPoista
  4. Samaa mieltä, lumentulo voisi jo loppua..... Mukavaa viikonloppua, täällä ainakin vain nyt hiljalleen tiputtelee lunta auringonpaisteessa! :)

    VastaaPoista
  5. Mukava kun ei ole enää sanavahvistusta!! Kuulun liittoon, joskus olin mukana toiminnassakin, se on kyllä arvokasta työtä.

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.