tiistai 6. lokakuuta 2009

Puhutaan sitten säästä, kun ei ole muutakaan sanottavaa...


Olen kovin sää ihminen. Sää vaikuttaa siis kovin mielialaani. Iän myota on asia vain vahvistunut.

Lauantaina, kun tulimme kotiin Suomesta, niin olin masentunut kaikesta lumesta. Nyt oli pari paivaa kaunis aurinko ja osa lumista sulikin. Mutta tanaan...

Tanaan on satanut lunta puolilta paivin paksuina hiutaleina. Toista lahtiessa mietin, paasenkohan kotiin asti ilman ongelmia. Autossani on edelleen kesarenkaat, koska ajattelin, etta tasta se viela kesaksi tai ainakin syksyksi muuttuu. Ajoin kahtakymppia koko neljan kilometrin matkan ja paasin kuin paasinkin kotiin.

Nyt istun patterin vieressa kaariytyneena peittoon ja olen entista masentuneempi. Yhtaan ei huvittaisi lahtea huomenna kurssille. Eika minnekaan muuallekaan. Olisi kaikkein parasta kayda karhun tapaan talviunille ja herata sitten kevaalla tai korkeintaan kevattalvella.

Nain minulle kay nykyisin joka ikinen vuosi lumen tullessa. Onneksi tama on ainakin tahan asti ollut ohimenevaa. Toivottavasti tanakin talvena. Tai sitten taytyy alkaa etsimaan itselleen lampimampaa asuinpaikkaa.

8 kommenttia:

  1. Nyt ei sitten kai auta kuin kääntää positiiviseksi. Sukset jalkaan ja ladulle :)

    VastaaPoista
  2. Minäkin olen sääihminen ja se vaikuttaa aika lailla.Tuleeko talvi aina näin aikaisin teillepäin? Toivottavasti sä nyt vähän piristyt....

    VastaaPoista
  3. Syksy masentaa minuakin, kaipaisin enemmän valoa. Täällä ei vielä ole lunta satanut, mutta huomiseksi jo säätieteilijät sitä tännelin lupailevat.

    VastaaPoista
  4. Kirlah, sitahan se on, etta kylla se tasta kirkastuu, mutta mulle tulee aina tama ensimmainen talvijarkytys voimakkaana :).

    Yaelian, paras talvi oli, kun ensilumi satoi 23.12! Joten vaihtelevaa on talven tulo.

    Unelma, lumi tuo kylla valoa :).

    VastaaPoista
  5. Ompas aikanen ensilumi siella! Koita jaksaa. Yritan puhallella lampimampaa ilmaa taalta pain sinne.

    VastaaPoista
  6. auts! kun kuulostaa tutulta tuo ensijarkytys.
    Jos ja kun et enaa jaksa, tule Egyptiin! Paivalla viela n +30 mutta yot alkaa viileta, +23 kieppeilla. Voittaa aina pimean, lumen, loskan, vesisateen...

    Valoa paivaan!

    VastaaPoista
  7. Joo, lumiselta näyttää. Luulin, että Norjassa on Golf-virran vuoksi aika leuto ilmasto, mutta aina sitä uutta oppii...

    VastaaPoista
  8. Kiitos tsemppauksista Anu.

    Egyptissa en ole ikina kaynytkaan BLOGitse, vaikka siella naapurissa asuinkin. Olisipa hienoa vaihtaa maisemaa...

    Anne, rannikolla on kai leudompaa, vaan taalla sisamaassa on aivan samanlaista kuin Suomessa.

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.