sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Lampaitten kotiinkeruuviikonloppu



Tama oli ensimmainen lampaitten kotiin metsista keraamisviikonloppu. Lauantaina meita oli aikamoinen joukko, kun sukulaisia oli mukana. Saimmekin kotiin pellolle yli puolet lampaista ja karitsoista. Mutta olimmehan me liikkeellakin kellon ympari seitsemasta seitsemaan. Ilma ei ollut lauantaina paras mahdollinen, mutta iltapaivalla tuli jo aurinkokin esille.

Tanaan olikin sitten todella kaunis ja aurinkoinen ilma. Edellisen paivan koetuksista vasyneena menin kuopuksen kanssa metsaan vasta lahempana kymmenta. Mutta kotiin tulimmekin sitten vasta tunti sitten.

Lampaat liikkuvat koko kesan metsissa vapaana. Kaulassa emolampailla on kello, joka kilkattaa kauniisti ja kuuluu kauas. Syksylla etsimme niita sitten metsista ja houkuttelemme tai ajamme ne metsissa oleviin keraysaitauksiin. Aitauksissa on ollut koko kesan suolaa, jota lampaat rakastavat. Silla tavalla ne ovat oppineet menemaan aitauksiin. Nain keraysaikaan aitauksista tehdaan "ansoja", joihin lampaat paasevat sisalle, mutta eivat ulos.

Tassa muutama kuva syksyisesta etsintaretkesta. Luonto on todella kaunis nain aurinkoisena paivana.




7 kommenttia:

  1. Varmasti ovat hyvässä kunnossa lampaat,kun ovat saaneet koko kesän juosta vapaana! Saitteko kaikki kerättyä?

    VastaaPoista
  2. Eikös siellä ole uhkaa villieläimistä, kaikki lampaatko ne löytyvät kesän jälkeen... ovat kyllä muhkeassa kunnossa.

    VastaaPoista
  3. Yaelian: En ole laskenut aivan tarkkaan, mutta luulen, etta metsassa on viela kymmenkunta lammasta ja karitsat paalle.

    Sirokko: Tana kesana on karhu liikuskellut alueella, mutta ei ole ilmeisiesti tehnytkaan kauheasti tuhoja. Yhtena kesana ilves teki paljon tuhoja lampaitten joukossa.

    VastaaPoista
  4. Kyllapa tuli hyvä tunnelma tasta postauksestasi . Lampaat niin puhtaita ja pitkavillaisia . Mina olen joskus nuorena kerinnyt lampaita . Silloin ei ollut keritsemiskoneita .

    VastaaPoista
  5. Kauniita syksyisiä kuvia jylhistä maisemistanne. Teidän lampaistanne on mukava lukea tarinaa, kun täällä taajamassa asumme. Ei ole täällä muita eläimiä kuin kissoja ja koiria. Meillä ei enää ole edes koiraa, kun hauvelimme kuoli tammikuussa.

    VastaaPoista
  6. Kommenttia aivan muusta aiheesta: oletko seurannut kahden norjalaismiehen "oikeudenkäyntiä" Kongossa? On aika merkillinen juttu, vaikea tietää mikä totuus lopulta on mutta oikeutta he eivät siinä maassa kuitenkaan saa.

    VastaaPoista
  7. kyllimarjaana: :). Yhden lampaan keriminen koneella ammattilaiselta kay alle minuutissa ;).

    Unelma: Vuodenajat kulkevat vikkelaan lampaitten parissa. Aina on pienta puuhaa.

    Almamaria: En ole oikein tajunnut sita Kongon tapausta ollenkaan. Miehethan saivat kuolemantuomion, josta valittavat eteenpain. Missaan ei ole lukenut miesten versiota tapahtumista. Ovatko he todella tappaneet autonkuljettajan vai eivat ja miksi he olisivat sen tehneet jos ovat tehneet. Missa motiivi... Eniten ihmettelin valtavia korvausvaatimuksia Norjan valtiolta, jolla ei oikeastaan ole mitaan tekemista sen kanssa, etta miehet olivat Kongossa. Siis aivan ufo-juttu!!! Haiskahtaa petokselta.

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.