maanantai 25. heinäkuuta 2016

Töihin Norjaan? Miten minä sen tein

Tämän kesän suomalaisista nettisanomalehdistä olen lukenut debattia siitä, miksi suomalaiset eivät lähde töihin Norjaan, vaan elävät mieluummin vaikka päivärahoilla. Täällä kun on lehtien (ja suomalaisten poliitikkojen?) mukaan töitä kenelle hyvänsä ja palkkakin on paljon parempi kuin Suomessa tietyillä aloilla (esim. sairaanhoitajat). Olen lukenut myös kommentteja, joita näitten lehtikirjoittelujen vuoksi ovat ihmiset kirjoittaneet.

Minä tuli Norjaan vuorotteluvapaalle vuodeksi. Lähdin siis Suomesta vakituisesta työstä (päiväkodinjohtaja) vuodeksi kokeilemaan ulkomailla asumista. Olin asunut ja tehnyt töitä ulkomailla aikaisemminkin. Olen saanut lastentarhanopettajan koulutuksen Suomessa ja olin ehtinyt jo tekemään alan töitä monta vuotta.

Hain töitä työvoimatoimiston Pohjoismaitten sivuilta (muistaakseni, tai sitten suoraan norjalaisilta työvoimatoimiston sivuilta). Kirjoitin ruotsinkielisen (en osannut silloin vielä norjaa, vaikka olin käynyt kansanopistossa muutaman tunnin norjan kurssia) hakemuksen muistaakseni viiteen paikkaan. Kaikkiin niihin paikkoihin minut kutsuttiin haastatteluun. Yksi paikka olisi haastatellut vain puhelimessa. Hain töitä päiväkodeista. Kävin Oslossa sitten parin päivän reissulla. En ehtinyt haastatteluun kuin kolmeen paikkaan. Olisin saanut töitä kaikista paikoista, vaikken osannut kuin ruotsia ja sekin oli vuosien varrella ruostunut käytön puutteessa. Valitsin paikoista mieleisimmän. Asuntokin järjestyi helposti.

Tuon ensimmäisen työpaikan jälkeen olen ollut töissä kahdessa muussa paikassa (tai kunnassa). Siis jäin tänne vuorotteluvapaavuoden jälkeen. Täällä viimeisessä asuinkunnassani olen saanut tehdä lastentarhanopettajan työtä paljon laajemmin kuin olisin Suomessa ikinä saanut tehdä. Olen ollut esimerkiksi kiertävä erityislastentarhanopettaja, kotikielenopettaja, ala-asteen opettaja. Nykyisin teen työtä pakolaisten parissa pakolaisneuvonantajana (tai mitä lie se on suomeksi...). Olen myös opiskellut täällä.

Eli mitä kannattaa ottaa huomioon, jos ajattelee tänne tulemista? Ainakin ruotsia kannattaa monella alalla osata, edes jonkin verran. Tosin esimerkiksi rakennusalalla on paljon puolalaisia ja heistä moni ei osaa edes auttavasti norjaa, harvoin edes englantia. Ja heillä tuntuu olevan paljon töitä. Ja jos yhtään vieraat kielet tarttuvat, niin kyllähän kielen oppii. Me pohjoismaalaiset ei saada enää ilmaista kielenopetusta täällä ja taitaa riippua vähän kunnasta kuinka paljon ne kurssit nykyään maksaa. Meidän kunnassa ne ovat mielestäni melko kalliita.

Palkka oli silloin lähes kaksikymmentä vuotta sitten huomattavsti parempi kuin Suomessa. En tiedä minkälaisia palkat ovat Suomessa nykyisin, joten en osaa vertailla. Mutta noin yleisesti ottaen pärjään ihan hyvin ja saan jotain säästöönkin. Käyn Suomessa noin kerran vuodessa, eikä ainakaan tavallinen ruoka kaupassa minusta siellä ole juuri sen halvempaa kuin täälläkään. Riippuu tietysti vähän siitä mitä ostaa.

Kannattaa muistaa, että Norja ei ole vain Oslo tai Pohjois-Norja. Täällä on paljon viehättäviä paikkoja koko maassa. Asuin pari ensimmäistä vuotta Oslossa ja sen ympäristössä. Sen jälkeen olen asunut pienessä kunnassa parin tunnin junamatkan päässä Gardermoenin lentokentältä. Pienellä paikkakunnalla tulee helposti tutuksi ihmisten kanssa, jos haluaa olla sosiaalinen. Ja pienillä poismuuttovoittoisilla paikkakunnilla on pulaa koulutetusta henkilökunnasta. Niissä pääsee helposti ylenemään, jos on kiinnostunut uran tekemisestä.

Millä aloilla sitten on työvoimasta tällä hetkellä puutetta? Öljyala kärsii nyt öljyn hinnan laskun vuoksi eli sieltä ei kannata töitä etsiä. Monet insinöörit joutuvat pois töistään ja täällä sisämaassakin on yksittäisiä insinöörin paikkoja hakemassa parikin sataa hakijaa. Rakennusalalla on ainakin ammatti-ihmisille töitä. Hoitoalalla on töitä tarjolla vaikka kuinka paljon, eikä pelkästään sairaanhoitajille. Juuri näin lehdestä muuten, että yhtä sairaanhoitajan paikkaa ei oltu pystytty tässä lähikunnassa täyttämään, kun ei ollut yhtään hakijaa. Ei edes epäpäteviä... Töitä voi katsella seuraavilta sivuilta: nav ja finn (klikkaamalla pääset suoraan avoimiin työpaikkoihin). Molemmissa valitaan ensin lääni, mistä haluaa katsoa töitä. Ja myös alan voi valita sieltä. Finn.no sivuilla on myös asuntoja.

Vuokra-asuntoa hankkiessa on hyvä muistaa, että yleensä täytyy vuokraisännän kanssa tehdä vuokrantakuupankkitili. Vuokrantakuu on yleensä kolmen kuukauden vuokra, mutta se vaihtelee tapauskohtaisesti.

Kaikki eivät halua lähteä asumaan ulkomaille eikä kaikille se sovikaan ja muuttaminen on tietysti jokaisen oma asia. Minä en ole katunut tänne tulemista koskaan, tosin en kadu muitakaan tekemisiäni. Kaikesta oppii ja viihdyn täällä oikein hyvin. Jotkut haikailevat muuttoa takaisin Suomeen eläkeläisenä. Minä en ainakaan vielä tässä vaiheessa, kun elämä on nyt kumminkin täällä.

Toivottavasti tästä oli jotain apua jollekin, jolle asia on ajankohtainen. Kysyä voi lisää. Vastaan jos osaan.




3 kommenttia:

  1. Jaa-a. Pitäisikö sitä toteuttaa ikuinen haave ja lähteä Norjaan... C on nimittäin lomautettuna ja etsii uutta työpaikkaa. Tosin sanoit että insinööreille ei oikein ole töitä, mutta rakennusalan ammattilaisille kyllä... Eli mitenkähän on siis rakennusinsinöörien laita? Heheh... Minä puolestani voisin tehdä ihan mitä vaan :D. Noh, ehkäpä ensim pitäisi suunnata kielikurssille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ettekös te käyneet täällä joskus lomalla? Ja muistaakseni tykkäsitte kovasti. Katsoin insinöörihommia rakennuspuolelta tuolta finn.no ja oli siellä muutama. Tulkaa vaan tänne :).

      Poista
  2. ruattalainen vävy Norjas töis silloin tällöin.

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.