lauantai 24. tammikuuta 2015

Lesken elämää

Elämä muuttuu aika dramattisesti, kun puoliso kuolee. Ehkä suurin ero entiseen on se, että vastuu kaikesta jää yhdelle.

Alussa oli tietysti hautajaisten järjestely. Se vei paljon aikaa ja voimia. Ja ennenkaikkea rahaa. En todellakaan tiennyt, että hautajaiset maksavat niin hirveän paljon. Lisäksi tulee keväällä hautakiven maksaminen. Ja niitäkin on monen hintaisia. Mutta yleensä ottaen maksavat todella paljon nekin.

Kevättä ilmassa tulppaanien myötä.
Tuossa vaiheessa olikin sitten hyvä alkaa tarkistelemaan minkälaisia vakuutuksia oli olemassa. Täällä Norjassa on monella ryhmävakuutuksia ammattiliittojen ja työpaikkojen kautta. Niistä saattaa saada jonkinlaisia korvauksia, jotka ovatkin sitten kullanarvoisia siinä alkuvaiheessa.

Nav eli täkäläinen Kela on ollut minulle ainakin tarpeellinen auttajaosapuoli monella tapaa. Ja sieltähän pitää hakea kaikenmaailman avustukset, joita on leskille ja alaikäisille lapsille.

Aurinko näyttäytyi vähän aikaa tänäänkin.
Norjassa ei ole varsinaista perunkirjoitusta tietyn ammattihenkilön kanssa (kuten luulen Suomessa edelleen olevan). Mutta papereita lähetellään sinne sun tänne ja perinnönjaosta selvitään ilman lakimiehiäkin.

Horg lill lähettää terveisiä!
Kesä ja syksy meni minullakin kaikenlaisia virallisia asioita hoidellessa. Silloin oli hyvä, että olin sairaslomalla. Vaikka töistä olisi ollut pitkä kesälomakin. Alkusyksyn olin töissä osa-aikaisesti, osaksi edelleen sairaslomalla. Sain hoideltua asioita hyvin. Mutta minun tilanteessani oli tärkeää ja tervettä tulla takaisin työelämään mahdollisimman nopeasti. Lisäksi sain tarjouksen aloittaa oman 70% viran lisäksi 30% virassa. Niinpä aloitin lokakuussa tekemään töitä kokoaikaisesti. Ja en ole hetkeäkään sitä katunut. Minulle työn tekeminen on terapiaa. Viihdyn työssäni/työpaikallani loistavasti.

Tammikuun alussa maisema työpaikan ikkunasta.
Virallisten asioitten hoitamiseen menee kuulemma suurinpiirtein vuosi. Eli olen jo päässyt pitkälle. Apuna on nyt veroasioissa kirjanpitäjä, jonka kanssa pitää tehdä yhteistyötä tämä alkuvuosi.

Tässä vaiheessa ovat ihmiset alkaneet olemaan "huolestuneita" siitä kuinka pärjäilen yksinään. Minulla on aika laaja tukiverkosto täällä ympärilläni. Saan apua kaikenmaailman ammattimiehiltä, koska niitä on joka lähtöön tuttava/ystäväpiirissäni. Viihdyn hyvin yksinään. Ja onhan minulla teini-ikäinen tässä kotona, jonka tekemisiä on hyvä seurata. Niinpä jatkan elämääni näin. Mutta tuo ympäristön huolenpito on vähän huvittavaa ja hellyttävää :).

Welcome to winter wonderland!

11 kommenttia:

  1. Ihmiset on tarvittaessa tosi auttavaisia. Kun isäpuoleni kuoltua kesäpaikkamme hoitaminen jäi minulle, paikalle ilmestyi paljon sellaisia arkipäivän enkeleitä. Milloin pihaan oli imestynyt puukuorma ja milloin joku oli käynyt raivaussahan kanssa heilumassa rannassa. Välillä apua oli vähän kiusallistakin vastaanottaa, mutta jos miettii, miten hyvä olo itselle tulee, kun voi auttaa jotain toista, niin se helpottaa avun vastaanottamista: myös avun anataja saa siitä usein iloa ja hyvää oloa.

    VastaaPoista
  2. Onneksi sinulla on siellä tukihenkilöitä. Surun hetkellä ystävät ovat kullan arvoisia. Voimia sinulle edelleenkin.

    VastaaPoista
  3. Hienoa kun jaksat jo pohtia täällä näitäkin asioita, voi ollakin että tuo asioiden selvittely tuo jotain muuta ajateltavaa kuin suru. Voi sen perunkirjoituksen täälläkin tehdä vaikka itse, ohjeet ovat selvät netissäkin. Varsinkin jos ei ole paljoa omaisuuksia, eikä riitaa haastavia perillisiä :)
    Kyllä siellä on hienot maisemat ja Horgille taputuksia terveisistä :)

    VastaaPoista
  4. Tukiverkon olemassaolo on tärkeää, vaikka ei apua tuntuisi tarvitsevankaan, se tieto ettei ole aivan yksin riittää. Vointeja sinulle jatkossakin.
    Ulkosuomalaisena näitä asioita on ehtinyt miettiä moneenkin otteeseen, tässä maassa tilanne ainakin minun kohdallani tuntuisi ylitse pääsemättömältä.

    VastaaPoista
  5. Suomessa se perunkirjoitus (vainajan viimeinen veroilmoitus)tulee tosi pian, kolmessa kuukaudessa kuolemasta muistaakseni. Ei täälläkään perinnönjakoon ulkopuolista tarvise, jos leski ja perikunta voivat tehdä asian sovussa - tai eihän sitä ole pakko tehdä vielä silloin.

    Hyvin olet kyllä jaksanut. Tosin itsekin huomasin läheisen kuoltua, että työnteko voimien mukaan oli hyväksi.

    OP

    VastaaPoista
  6. Itsensä kiireisenä pitäminen kai se on sitä parasta terapiaa, vaikka toki niitä ajatuksia täytyy sitten käsitelläkin kun siltä tuntuu! Voimaa ja jaksamista!

    VastaaPoista
  7. Kauniita, rauhoittavia kuvia ja viisaita ajatuksia.
    Jaksamista edelleen!

    VastaaPoista
  8. Kiva että viihdyt hyvin töissä ja että se toimii terapiana. Jaksamista ja halaus sulle <3

    VastaaPoista
  9. Onneksi sinulla on tukiverkosto ,jos sellaista sattuu tarvitsemaan. Jaksamisia Tuula ystäväiseni.

    VastaaPoista
  10. Tukiverkosto on hyvä olla olemassa. Ja hyvä kun jaksat olla töissä. Isästäni huomaan sen, että hänen elämästään ei tulisi mitään ilman työtä ja touhua.
    Valoisampaa kevättä ja pärjäilkää!

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.