maanantai 22. joulukuuta 2014

Adventista jouluun

Tänään siivosin ja vaihdoin adventin lilan väriset liinat, tyynyt ja kynttilät joulun punaisiksi. Tämä joulukuu on kyllä mennyt vauhdilla.


Tämä vuosi on ollut monella tapaa raskas. Vuosi sitten joulun aatonaattona kuoli poikieni isä pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana. Kesäkuussa kuoli nuorimman tyttäreni isä, avopuolisoni. Syksy on mennyt järjestellessä virallisia asioita. Aloitin myös entisen työn lisäksi uudessa työssä omassa työpaikassa ja teen nykyisin 100% virkaa. Nyt alkaa tuntumaan, että olen jo oppinut uusia työtehtäviä. Mutta joka viikko tulee aina jotain uutta opeteltavaa, niin laaja on työnkuva. Mutta se on vain mukavaa. Pidän uuden oppimisesta. Siinä ei paljoa ehdi kyllästymään.

Minulle työ on antanut paljon tänä vaikeana aikana. Kaikille ei ehkä tämä olisi sopinut, mutta minä olen jaksanut paljon paremmin, kun palasin takaisin töihin mahdollisimman pian.

Tänään on taivas näyttänyt taideteoksiaan. Auringon alkaessa laskemaan, alkoi pilvet värjäytymään todella mahtavilla pastelliväreillä.



Oikein hyvää ja toivottavasti rauhallistakin aikaa juuri tässä ennen joulua toivotan teille. Kyllä se joulu tulee ilman kauheata riehumistakin :).

10 kommenttia:

  1. Toivottavasti tuleva vuosi tuo tullessaan sinulle jotain todella mukavaa surujen sijaan. Joulutohinat alkavat olla meilläkin takana. Hyvä niin. Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  2. On Sinulla ollut raskas vuosi. Toivotankin Sinulle Hyvää Joulua ja Parempaa Uutta Vuotta.

    Kyllimarjaana

    VastaaPoista
  3. Rauhallista loppuvuotta sinne etelään, päivät vierivät ja taivas on välillä kultaa.

    VastaaPoista
  4. Jaksamista sinulle raskaiden aikojen jälkeen. Toivottelen hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta.

    VastaaPoista
  5. Voimia on kuluva vuotesi vaatinut. Toivon helpompaa uutta vuotta ja rauhaisaa joulunaikaa!

    VastaaPoista
  6. Hyvää ja Rauhaisaa Joulua teille!

    VastaaPoista
  7. Oikein hyvää Joulua teille sinne naapuriin!

    VastaaPoista
  8. Hyvää Joulua ja Parempaa Uuttavuotta!

    VastaaPoista
  9. Olet ollut mielessä. Harvalla kuolee kaksi miestä samana vuonna! Tiedän kyllä yhden miehen, joka on saanut kaksi lasta samana vuonna, tosin kahdn eri naisen kanssa.
    Rauhallisempaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  10. Sinulla on ollut raskas vuosi, toivon kaikkaea hyvää uuteen alkavaan vuoteesi! ♥

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.