tiistai 13. toukokuuta 2014

Kissan kanssa lenkillä

Meidän pihasta lähtee metsätie, joka on ollut minun vakituinen lenkkeilyreittini. Talvisaikaan siellä on tietenkin niin paljon lunta, että joudun kävelemään autoteitä pitkin. Menetteleehän se, kun ei paljon muita vaihtoehtoja ole. Mutta näin kevään tullen jo haluaisi metsään.

Niinpä kävin taas tänään katselemassa lenkkimaastoani. Aika pitkälle siellä jo pääsi, mutta lumivalliin loppui tämäkin reissu. Nyt on luvattu taas lämpimämpää, joten joskohan pääsisi koko lenkin läpi ensi viikolla.

Tänään lähti kissa perään ja käveli koko ajan kantapäilläni.


Leivoin taas tätä herkkukakkua. Tällä kertaa omenalla. Nam nam, oli hyvää jäätelön kanssa.


Eilen kauppareissulla näin kassalla, että ruusukimpun sai 25 kruunulla eli kolmella eurolla. Mikä lie ollut syynä siihen. Minusta ne olivat kauniita. En raskinut jättää niitä kauppaankaan, joten otin mukaani ;).


Hyvää tiistai-iltaa!

3 kommenttia:

  1. Kyllä se kesä lumet sulattaa! Metsäisiä teitä pitkin minäkin mieluiten lenkillä käyn. Juuri nytkin tulin metsäkävelyltä, vaikka vettä sataa. Olipahan kuitenkin raitis ilma kävellä ja hengittää.

    Ihanat ruusut komistavat kotiasi. :)

    VastaaPoista
  2. Yksi asia mitä odotan melkein eniten suomilomalta on juuri metsäkenkille pääsy. Tai oikeastaan ylipäätänsä lenkille raikkaaseen ulkoilmaan :-)

    VastaaPoista
  3. Oletpa herkullisen näköistä kakkua leiponut! Nams, tulee ihan nälkä!

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.