sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Hyvää ensimmäistä adventtia

Tuuli on myrskynnyt koko yön ulkona ja kissa raukka mourunnut sisällä. Katti Kamala inhoaa ulkoa tulevia erkoisia ääniä. Niinpä Uuden Vuoden yö ja myrsky yöt ovat niitä pahimpia sen mielestä. Ja silloin se ei osaa rauhoittua, vaan juoksee ympäri taloa peloissaan ja mouruaa.

No, enpä siinä sitten minäkään saanut kunnolla nukuttua ja luovutin puoli kuusi ja tulin alas kissan kanssa.

Minä keitin itselleni aamupuuroa ja kissa sai syödäkseen ruokaa sekin. Minä syön nykyisin puuroni raejuuston kera.



Laitoimme sitten adventtia yhdessä ulkona raivoavasta myrskystä huolimatta. Parempi saada kynttelit paikoilleen, jos vaikka sähköt taas katoavat.


Joulun tähtikin pääsi ikkunaan valaisemaan pimeää aamua.


Maikin joulukalenteri laitettiin seinälle ja ensimmäinen luukku sai täytteekseen pienen lahjuksen.


Toya on päättänyt olla lähtemättä aamupisulle tuonne myrskyyn ja on valloittanut sohvan.


Kuinkas teidän joulukuun ensimmäisen aamu on lähtenyt käyntiin?

10 kommenttia:

  1. Täälläkin myrskyää. Hevoset ovat parkkeeranneet tuohon seinäni taakse tuulensuojaan. Aamu alkoi heinien viemisellä seitsemän aikaan, samalla sytytin sähkökynttelikön ikkunalle ja sitten painuin takaisin nukkumaan. Onneksi tuuli on lämmin - täällä reilusti plusasteita.

    Hyvää ensimmäistä adventtia sinnekin! Joulun odotus alkakoon!

    VastaaPoista
  2. Kissa parka. Eläimet reagoivat usein poikkeuksellisen voimakkaasti uhkaaviksi kokemilleen asioille. Pitääpä joskus kokeilla tuota kaurapuuroa raejuustolla. Syömme mieheni kanssa kaurapuuron joka ikinen aamu marjojen kera ja raahaamme matkoillekin usein hiutalepaketin mukaan. Täällä etelässäkin saatiin hieman lunta ja toivottavasti se nyt pysyisi pitenpään, kuin vain muutaman päivän. Hyvää ja rauhaisaa adventtisunnuntaita myrskystä huolimatta.

    VastaaPoista
  3. Täällä Kainuussa on satanut lunta jo pari päivää. Joten hyvin talvinen on maisema tällä hetkellä!

    VastaaPoista
  4. Hyvää ensimmäistä adventtia! Jollei siitä olisi mainittu Facebookissa ja blogeissa, en olisi moista edes muistanut...

    VastaaPoista
  5. Tervehdys myös Varanginvuonolta! Ei myrskyä eikä sada luntakaan - mutta kaupungin joulukuuseen on sytytetty valot ja joulutähti on syttynyt ikkunaani.
    Hyvää adventtia!

    VastaaPoista
  6. Tiedät jo, mitä aion sanoa. Toya on ihana. OP

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Hmm eka aamu lähti käyntiin migreenillä jatkoin halkojen mätöllä liiteriin (10 m3) ja siinä välissä linkosin pihatien puhtaaksi ja tosiaan pitihän se aamu navetta hoitaa ennen halkosavottaa. siinäpä se päivä vierähti ilta navettaan asti :)

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.