lauantai 8. syyskuuta 2012

Olen kävellyt Amsterdamin katuja ;)

Matkoihin valmistautuminen on puolet reissusta minun mielestäni.

Olen käyttänyt Googlen Street view:tä ja kuljeskellut hotellilta lähimmälle ratikka-asemalle, katsellut kauppoja ja kävelyreittejä keskustassa. Tässähän on melkein kuin olisi jo käynyt paikan paällä :).

Lisäksi hain kirjastosta Amsterdam-oppaan, jota lueskelen kotona ennen matkalle lähtöä. Matkalle ostin pienen taskuoppaan. Kun olemme niin vähän aikaa perillä, niin on yritettävä kai käyttää aika kunnolla ja suunnitella vähän missä meinaa käydä. Pari museota (Anne Frank ja Van Gogh) on ainakin listalla. Mutta jos vaan ilma sallii, niin vietämme kai mahdollisimman paljon aikaa kaduilla ja kujilla. Ja kanavaristeilylle haluaisin.


Kuinka sinä valmistaudut matkoihin?

9 kommenttia:

  1. Varautukaa pitkään jonoon Anne Frankin talossa. Joka kerta kun olen kulkenut ohi, on ollut kamala jono. Kerran olimme sisällä. Van Gogh-museo suljetaan remontin vuoksi muistaakseni syyskuun viimeisellä viikolla, mutta ehkä menette sitä ennen ihanaan Amsterdamiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menemme vasta viikolla 40 eli lokakuun eka viikolla eli hyva kun sanoit tuosta remontista! Sitten mennään Kansallismuseoon :)

      Poista
  2. Mukavaa reissua Tuula! Amsterdam on minulle tuttu paikka;eksä asui siellä kun tapasimme ja tuli siellä vietettyä paljon aikaa.Noissa molemmissa museoissakin olen käynyt.Google Earth on kyllä kiva kun voi etukäteen tutkiskella paikkoja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Yaelian. No sulle taitaa kaupunki ollakin todella tuttu sitten :).

      Poista
  3. Juu,vähän samoja etukäteisjuttuja, on sitten helpompaa uudessa paikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmaan pieni valmistautuminen etukäteen kannattaa.

      Poista
  4. En valmistaudu yleensa mitenkaan.. muuten kuin yrittamalla ehtia koneeseen ajoissa:) Mutta pitaisi. Nain saisi matkoista varmasti enemman irti. Hyvaa matkaa:)

    VastaaPoista
  5. Dami on tosi kiva - kunnon kengät jalkaan ja patikoimaan! Ja kiitti vinkistä, otin sen sananvahvistuksen pois, katsotaan miten käy;) Viikonalkuja! xxx

    VastaaPoista
  6. Amsterdamia en tunne, mutta asuimme viisi vuotta muualla Hollannissa. Muistakaa varoa polkupyöriä, ne menevät vauhdilla omia pyöräteitään pitkin ja joskus jalkakäytävät risteävät pyöräteiden kanssa. Siinä kohtaa kannattaa katsoa sivuille, ettei jää alle!

    Hyvää matkaa, Hollani on mukava maa.

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.