tiistai 19. tammikuuta 2010

Mahatautia ja sunnuntain kuvia...

Sunnuntaina oli ulkona paikat kuurassa. Aurinko ei suostunut näytille ja kaikki oli kovin harmaata. Mutta kuura loi jännän tunnelman.








Pukit ovat hommansa tehneet valmiiksi ja nyt vaan sitten odotellaan ja katsotaan kuinka karitsointi sitten onnistuu. Ensimmäisiä perheenlisäyksiä voidaan sitten odotella joskus huhtikuun kahdennenkymmenennen päivän tienoilla.

Lampaat ovat todella hyväkuntoisia (ja paksuja). Rehu on tänä vuonna ollut kuivaa, mutta ilmeisesti kovin ravintorikasta. Halli on pysynyt kuivana, osaksi kai kovien pakkastenkin vuoksi, mutta ennen kaikkea kuivan heinän vuoksi. Lampaat viihtyvät ja ottavat elämän rennosti. Tässä on hyvä odotella karitsoja tulevaksi.





Olen kotona tässä nyt pari päivää, kun sain täällä liikkuvan mahataudin, vaikka yleensä olen aika immuuni jo kaikelle tuollaiselle.

Tänään paistaa aurinko, mutta pakkanen on taas kivunnut yli kuuteentoista asteeseen. Että onpahan oikein kunnon talvi tänä vuonna.

7 kommenttia:

  1. Paranemisiin Tuula,vatsatauti on ikävä juttu.
    Onpa hyvä,että lampailla on hyvät olot vaikka ulkona onkin niin kylmää.

    VastaaPoista
  2. Parane pian! Vatsataudit on inhottavia...
    Mutta nuo lampaat sen sijaan ovat ihania!
    Joskus haaveilin omista lampaista omalla pihalla mutta haaveeksi jai...

    Toivottavasti tauti hellittaa pian!

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti et saa tautia!

    Meillä oli yhdessä vaiheessa Suomessa asuessa kaksi lammasta, isä ja äiti saivat ne synttärilahjaksi, hienot neidit Martta ja Elli. :) Kesän ne viettivät vanhan leikkimökin suojissa, talven tullen niille piti sitten etsiä lämpimämpi koti. (Meiltä kun ei tallia/navettaa löydy.)

    VastaaPoista
  4. Ihanaa lukea noista sinun lampaistasi. Minunkin mieleni tekisi pyytää "kylään" pukkia Hilmalle ja Helmille.....
    Minäkin olen tämän päivän ainakin kotona, olen niin tukkoinen ja illalla oli lämpöä. Huomenna yritän jo mennä töihin. Pikaisiin paranemisiin <3

    VastaaPoista
  5. Lievää vatsatautia täälläkin liikkeellä...

    Pikaista paranemista !

    VastaaPoista
  6. Toivottavasti olo jo helpottaa.Juuri tänään mietin että ihme kun mitään tautia ei ole meille eksynyt, pitäis kai koputtaa puuta:)

    VastaaPoista
  7. Toivottavasti olet jo toipunut. Nuo kuvat lampolasta ovat kivoja. Minäkin jo odotan täällä teidän uusia pikku karitsoita, laitoit viime keväänä niin hellyttäviä kuvia.

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.