Viime lauantaina alkanut neulomismania on vaivannut koko viikon. Viikko oli rauhallisempi työrintamalla: keskiviikkona pidin taas virkavapaapäivän ja torstaina olin 4,5 tunnin kurssipäivällä. Joten näitä nopeita neulomuksia on taas entinyt puikottamaan isoilla puikoilla.
Kuvassa pörrökaulaliina, Maikin uusi pitkämallin pipo ja parit huovutusta (ja peukaloita) vailla olevat lapaset. Lapasparin ehtii neulomaan melkein valmiiksi yhdessa illassa, joten eivät nämä mitään suuria tekemisiä ole.
Mitähän järkyttävän kipeät hartiat tästä maniasta taas tykkäävät... olen nyt parin viikon ajan joutunut ottamaan tabletin Ibux600 joka iltapäivä töistä kotiin tultua... (eli säryt alkoivat jo ennen neulomista).
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
torstai 25. marraskuuta 2010
Lämpöpumpuista
Täällä meilläpäin on kovin tavallista lämmittää puulla ja käyttää lisäksi vähän sähkölämmitystä. Viime vuosina ovat sitten lisääntyneet nämä lämpöpumput. Meilläkin on nyt harkinnassa sellaisen hankkiminen.
Täällä voi tilata sellaisen sähkölaitokselta. Jos haluaa ostaa, niin se maksaa kahdenkymmenen tuhannen (NOK) molemmin puolin. Sitten voi myös vuokrata. Viiden vuoden vuokrasopimuksen kanssa kuukausimaksuksi tulee noin 400NOK. Vuokra-ajan jälkeen on pumppu oma. Ja vuokra-aikana hoitaa sähkölaitos pumpun huollon ja viat.
Puulla lämmittäminen ei ole missään tapauksessa ilmaista. Lämmityspuut maksavat paljon. Lisäksi on se hirmuinen työmäärä puun kantamisessa jne.
Me asumme kahdessa kerroksessa. Yläkerran makuuhuoneet lämmitämme sähköllä. Alakerrassa on puu-uuni ja sähköpatteri. Läpöpumppua on ajateltu tietysti alas, jossa oleskelemme suurimman osan kotonaoloajasta.
Onko teillä kokemusta lämpöpumpuista?

maanantai 22. marraskuuta 2010
Pakastuvaa
Eilen ja tänään on ollut mukavan lauhaa, pari astetta vaan pakkasen puolella. Tosin on ollut harmaata ja ankeaa. Loppuviikoksi on luvattu kylmempää, tosi kylmääkin. Tänään alkoikin viilenemään nyt iltapäivällä. Aurinko alkoi kurkistelemaan ja puolessa tunnissa laski kahdesta asteesta kahdeksaan.
sunnuntai 21. marraskuuta 2010
Joko teillä on tehty pipareita?
Meillä on! Maikki on innokas leipoja ja Rema1000:n valmis piparitaikina houkutteli sunnuntaileipomiseen :).
Nyt meillä tuoksuu kivasti joululta.
lauantai 20. marraskuuta 2010
Päivän pituus (vai olisiko se lyhyys) tänään meillä
Sol og måne
- Soloppgang 08:36
- Solnedgang 15:33
- Månen opp 14:11
- Månen ned 08:59
Mutta otin neuleen esille. Tästä tulee piiitkä kaulaliina Maikille. Saan kai minäkin sitä lainata tarpeen tullessa.
Lauantaiaamun puuhia
Tänään oli koiranäyttelypäivä. Talvisissa maisemissa ajelimme Lillehammeriin. Ajoitus näyttelylle oli huonoin mahdollinen: Ebballa on juoksuaika pahimmillaan, eikä ole innokas esittämään itseään ja Turk-poika sen mukaisesti aivan sekaisin saman syyn vuoksi...
Ebba käveli rumasti vetäen peräpäätä, mutta sai ykkösen kumminkin. Mutta siihen se sitten jäi. Certtejähän me ollaan metsästämässä. Turk hyppelehti sinne tänne ja näytti tuomarin mielestä aivan mahtavalta... jos olisi ollut narttu. Oli kuulemma liian kevytrakenteinen tällä kertaa ja sai tyytyä kakkoseen. Eli turha reissu. Mutta onneksi melkein tiedettiin se jo etukäteen. Sitäpaitsi koiran kauneus on tuomarikatsojan silmissä. Onhan se nähty.
Näyttelyn jälkeen käytiin meidä maajussien kaupoissa eli Felleskjøpet:
ja Gausdal Landhandleri:
Käyhän toki noissa kaupoissa kaupunkilaisetkin. Niistä saa kaikenlaista koiranruuista lintulautoihin ja siemenistä ruohonleikkureihin.
Kotiin tultua tein itselleni lounaaksi pikkuruisia katkarapuleipiä muiden syödessä makkaraa ;).
Nyt pitäisi kerätä voimia lammashommiin. Me annetaan niille kaikille tänään matokuuri. Hoh hoijaa, työtä riittää...
Oikein hyvää lauantaita teillekin!

torstai 18. marraskuuta 2010
Arpaonnea
Ihanaakin ihanampi Yaelian järjesti tässä arpajaiset omassa ruokablogissaan ja minä olin se onnekas, joka voitti koko potin!
Tänään oli postilaatikossa odottamassa hyväntuoksuinen paketti, jossa oli näin mahtavia postimerkkejä. Niitä ihailimme pitkän tovin Maikin kanssa ennen paketin avaamista.
Paketin sisällä oli joulunoloinen pussukka, jonka sisältö oli runsas: teetä, saippuaa, mausteita ja pieniä silikoonivuokia. Ja tuoksu on mitä hurmaavin. Nyt minun ei tarvitsekaan suunnitella lähteväni ihan heti sinne Yaelianin mainostamaan maustekauppaan ;).
Lämpimät kiitokset sinulle Yaelian!!! Et usko kuinka tämä paketti erityisesti lämmitti mieltäni.
Ostin kauppareissulla pienen led-valo-ketjun, joka toimii pattereilla. Olen nähnyt näitä blogeissa lyhdyissä. Nyt minullakin on ikioma sellainen joulunaluskoriste! Koiranpennun hyppiessä sinne tänne, on tällainen pöytäkoriste turvallisempi kuin kynttilät.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)