lauantai 17. kesäkuuta 2017

Kuvapläjäys

Suomen reissun jälkeen sain taas keuhkoputken tulehduksen ja olin viikon verran kotona sairastamassa. Eipä paljoa haitannut sohvalla maata, kun ilmat olivat kuvan mukaiset. Sadetta ja kylmää. 


Viikko sitten aloin olla jo sen verran kunnossa, että jaksoin lähteä kävelemään. Paikallisella vanhalla myllyllä oli avoimet ovet. Niinpä kävimme siellä ja saimme esittelykierroksen. Mylly on vanhan ja uuden sillan kupeessa. Ylitimme joen vanhaa siltaa pitkin.


Lampaat ovat ilmestyneet ja nyt pitääkin sitten ajella varovasti, ettei aja teitä ylittäviä lampaita.


Horg lill saa kuljeskella taas talon ympärillä. Sateitten takia on pitänyt laittaa noita sähköaitoja, ettei se tallaa koko nurmikkoa pilalle.


Tänään oli ensimmäinen oikein kunnon kesäpäivä. Lämmintä oli 24 astetta. Olimme Lillehammerissa. Jätimme auton alas Strandtorgetin ostoskeskukselle ja kävelimme ylös keskustaan. Polku kulki Lillehammerin läpi juoksevan Mesna-joen vieressä. Aivan uskomaton paratiisi keskellä kaupunkia.



Lillehammerissa oli musiikkipäivät ja kävelykatu oli ihan täynnä ihmisiä nauttimassa musiikista, myyntikojujen antimista ja kauniista kesäsäästä.


Kotona olikin sitten pari nuorta lehmää aidan vierellä juttelemassa hevosen kanssa.


Töitä olisi vielä viikko ja siellä on todella paljon tekemistä. Mutta se mitä ei ehdi tekemään, jääköön muitten huoleksi. Seitsemän viikon kesäloma odottaa!

1 kommentti:

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.