maanantai 10. lokakuuta 2016

Gdansk

Täällä meillä oli viime viikolla jo syysloma. Vähän hassua, kun ehdittiin olla koulussa vasta kuusi viikkoa. Mutta näin se on täällä. Jouluna on seuraava loma koululaisilla ja sinne on pitkä aika.

Me käytiin kolmen päivän reissulla Gdanskissa, Puolassa Maikin kanssa. Viehättävä kaupunki. Tosin kyllä siellä entisen itä-blokin tunnelmaa oli vielä rakennuksissa. 


Meillä oli hotelli vanhassa kaupungissa. Holland House Residence, joka sijaitsee vanhan kaupungin pääkävelykadulla. Siitä oli lyhyt matka nähtävyyksiin ja ravintoloihin. Huone oli todella iso ja hieno. 




Tässä muutamia kuvia vanhasta kaupungista. Siellä oli useita kirkkoja. Pieniä kauppoja ja varsinkin ravintoloita oli joka kulmalla. Ruoka oli todella halpaa ainakin meille, jotka tulimme Norjasta.






Kun tyttöporukalla oltiin liikenteessä, niin aika meni lähinnä ostareissa kierrellessä. Hinnat olivat halvempia kuin Norjassa.  Ostareissa oli ihan kauheasti porukkaa, lähinnä puolalaisia. Taitaa puolalaisilla olla ostovoimaa. Ajoimme myös paljon taksilla. Se oli ihan naurettavan halpaa. Esimerkiksi taksimatka lentokentältä hotellille maksoi 65 zlotya. Kuljimme myös raitiovaunulla. Se oli ihan hullun halpaa. Neljällä zlotylla pääsi pitkälle ja lipun pystyi ostamaan helposti pysäkillä sijaitsevasta automaatista.



Kävimme myös kampaajalla. Molemmat saatiin katkaistua vähän pituudesta ja minä sain värit päähän. Ja hintakin oli puolet näistä norjalaisista hinnoista. Puolalaiset ovat alkaneet oppimaan englantia, tosin vanhemmat ihmiset eivät sitä puhu ollenkaan. Mutta eipä kai vanhimmat suomalaisetkaan puhu englantia...


Matka oli oikein onnistunut, vaikka ilma olisi voinut olla lämpimämpi.



2 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia Gdandskista. Minä olen käynyt siellä parikymmentä vuotta sitten, nyt näyttää varsin erilaiselta. - Teillä on ollut kiva pikku lomamatka. Ihana huone hotellissa. - Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.