tiistai 25. joulukuuta 2012

Lunta tulvillaan

Täällä on satanut parit viime päivät lunta. Todella paljon lunta. Joku sanoi sitä tulleen puolisen metriä...

Ajokeli on ollut joulun menoliikenteessä todella huono liukkaan pakkaslumen vuoksi. Kahtena viimeisenä päivänä on sattunut useita ulosajoja ja nokkakolareita. Traktoreilla on ollut töitä, kun ovat vetäneet autoja pois tienvarsilta. Kova tuuli jossain vaiheessa teki myös sen, että useita vuorten yli kulkevia teitä jouduttiin sulkemaan tai ajoneuvot joutuivat ajamaan saattueessa aura-auton perässä.

Mutta ei niin pahaa, jos ei jotain hyvääkin. Lumi toi tullessaan kaivatun eristeen talojen ympärille. Vähäisen lumen ja kovien pakkasten vuoksi on moni pelännyt vesiputkien jäätymistä. Ja taloissa on lämpimämpikin, kun lumi on suojaamassa. Ja ennen kaikkea saimme sen vanhanajan joulutunnelman isoine lumikinoksineen.

Tässä pari eilen otettua kuvaa meidän verannalta. Tai ei sinne verannalle ole asiaa ennen kuin lapioimme lumet sieltä. Ovea ei saa lumivallin vuoksi auki...




6 kommenttia:

  1. täälläkin satoi aattona mukavasti lunta, muttei liikaa. Mukavaa joulunjatkoa.

    VastaaPoista
  2. Täällä on varmasti metriset hanget ja tosi, tosi kaunista. Ja tosiaan, oma mökkini tuntuu heti lämpimämmältä - täällä kun vetää melkoisesti tuolta lattianrajasta. Tänään on erinomainen ulkoilupäivä - onnistuin kuitenkin syömään likaa niin kuin jouluun kuuluu...

    VastaaPoista
  3. Oikein Ihanaa Joulua teidän koko perheelle!

    VastaaPoista
  4. Hurjaa miten paljon lunta!
    Oikein hyvää joulun jatkoa Tuula!

    VastaaPoista
  5. Hyvää Joulua sinne Norjaan. Täällä Itä-Suomessa on vasta noin 25 cm lunta. Eipä sitä ollut vuosi sittenkään enempää, kerkeää sitä satamaan kevättalvella lisää :) Jäätävät pakkaset ovat jo lauhtuneet vähän.

    VastaaPoista
  6. Minä aina lapioin parvekkelta että pääsee liikkumaan :)

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.