lauantai 17. joulukuuta 2011

Jouluvalmisteluja?

En ole juuri valmistellut joulua millään tavalla. En ole siivonnut, enkä leiponut. Kaipa se joulu tulee ilman suuria valmistelujakin. Tai sitten innostun viime hetkellä tekemään kaikkea tai ainakin jotain.

Maikin joulukalenteri ripustettiin seinälle kyllä ihan ajoissa. Minä en laittanut valmiiksi kahtakymmentäneljää pientä pakettia kalenteriin roikkumaan (vaikka se kovin perinorjalainen tapa onkin), vaan tonttu käy joka yö laittamassa jotain mukavaa pieniin lokeroihin.


Adventtikynttilöitä on muistettu polttaa. Kynttilät ovat Maikin itsensä koulussa valamia. Ne ovat kauniit lilan väriset, vaikka kuvassa ne näyttävät sinisiltä. Lilahan on täällä adventin väri ja kynttilät vaihtuvat punaisiksi jouluaattona.


Kynttilöitä on muutenkin poltettu. Pieniä lyhtyjä on kertynyt ikkunalaudalle.


Sähköisetkin kynttilät löysivat paikkansa ikkunalla. Ja Liisalta saatu ihana joulusukka.


Samoin joulutähti.


Tonttutyttö ja tonttupoika ovat vakituisella paikallaan ovenpielissä.



Eli tässä mallissa täällä. Miten lie sinulla?

10 kommenttia:

  1. Eipä täälläkään siivoilla eikä leivota vielä, mutta onhan se ensi viikko vielä aikaa :-). Vähän koristeita laiteltu paikoilleen ja huonoja pistetty pois.

    VastaaPoista
  2. Nooooh, pari kaappia on siivottu ja valot on ikkunoos, vaatekaapit orottaas siivoojia mutta ku mä inhoan sitä hommaa :D

    Puolet lahjoosta hommattua, eikö ens viikolla oo viä hyvin aikaa :D

    VastaaPoista
  3. Ihan normi siivoukset vaan tehty, mutta koristellut olen. Harmi vaan kun on niin pieni kämppä, ettei ihan voi kaikkia ihania koristeita käyttää.
    Pipareitakin olen leiponut, mutta ne taitaa kyllä ollut jo syöty jouluun mennessä :-)

    VastaaPoista
  4. Meillä alkaa kaikki olla jo valmista, mutta joulumieltä vähän latistaa se että kaikki lumi on sulanut pois. Säätiedotus vähän lupaili uutta lunta ensi viikolla, mutta taitaa sekin vähä rannikolla tulla vetenä.

    VastaaPoista
  5. Ihanat tonttuset! Enpä minäkään kovin erikoisesti ole siivoillut ja laittanut. Muutama tonttu on eksynyt pöydälle ja jouluvalot myös. Meillä ei ole noita lahjahulinoitakaan kun omat lapset saavat tietyllä rahasummalla ostaa itse, sukulaislapsille laitetaan pieni summa suoraan tilille ja aikuisille yhteisestä päätöksestä ei ostella mitään. Mutta kiva näin, rauhassa vietellä joulua:) Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  6. hyvàltàhàn teillà nàyttàà. Minàkin olen tehnyt postauksen meidàn valmisteluista. En vain ole vielà saanut sità postattua, kun kakru heràs ennen aikojaan, eh....Ihanaa joulunaikaa teille :D

    VastaaPoista
  7. Kauniita koristeita.Meilla miehen tytar on tulossa Fethiyesta pikkupojan kanssa 23 paiva.Kaipailee Suomen jouluasioita,ja haluaa minun tekevan jotain hyvaa syötavaa.Kuusenkin haluaa,ja se onkin jo koristeltuna.jouluahan ei taalla vieteta,mutta uusi vuosi on sitten aika paljon Suomen joulua muistuttava juhla jo nykyaan.Mainonnan ansiota.

    VastaaPoista
  8. Omistan yhden joulukoristeen, viime vuonna en löytänyt sitä, nyt tiedän jo missä se on, joten en tressaa ollenkaan ;)

    VastaaPoista
  9. Mulla ei ole tänä vuonna yhtään joulufiilistä! Ja aatto on lauantaina! Apua! :)

    Taitaa tulla taas vetinen ja mutainen jouluaatto kaiken lisäksi, ei tykkää!

    Pari lahjaa olen sentään jo paketoinut ja pitäisi paketoida lisää ja tiedän vielä mitä täytyisi käydä ostamassakin :)

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.