tiistai 7. joulukuuta 2010

Joulujuhlissa koululla

Joulukuu on taas adventtijuhlien aikaa koululla. Jokainen luokka ala-asteella erikseen pitää juhlan vanhemmille ja muille perheenjäsenille aamupäivästä. Sen lisäksi ei sitten olekaan mitään joulujuhlaa.

Tänään oli Maikin luokan vuoro. Lapset esittivät englanninkielisen joulukuvaelman. Olivat kyllä todella taitavia. Tyttäreni oli toinen kertojista ja joutui puhumaan todella paljon.


Kuvaelman jälkeen mentiin kuusen ympäri ja laulettiin muutama joululaulu.


Lopuksi syötiin sitten yhdessä voileipiä ja kakkuja, joita vanhemmat olivat tuoneet koululle.

Koulunkäynti jatkuu 22.12 saakka. Viimeisenä koulupäivänä on joulukirkko. Täällä meillä ei ole ollut kovasti debattia kirkossa käyttämisestä. Mutta luin lehdestä, että humanistinen nuorisojärjestö toivoo, että nuoret nukkuisivat kirkossa (protestina). Heidän mielestään koulujen joulujumalanpalvelukset ovat vastoin lakeja. Koulujen uskonnonopetus ei saa olla tunnustuksellista. Kirkon pedagogisen keskuksen mielestä jumalanpalvelus on osa eri uskontojen opetusta. Mites nämä asiat on muualla?

Huomenna vietän taas virkavapaata :). 

4 kommenttia:

  1. Suomessa jumalanpalvelus määritellään käsittääkseni uskonnon harjoittamiseksi, myös koululaisten ollessa kyseessä. Mitä teidän koulun ei-kristityt tekevät, jos siellä sellaisia on?

    VastaaPoista
  2. No eipa taalla maalla mitaan ei kristittyja ole :). Siksipa tuo ei olekaan puheenaihe kenenkaan muun kuin minun mielesta taalla...

    VastaaPoista
  3. Ihanaa että teillä on juhlia lapsille! Meillä ei ole joulu- eikä kevätjuhlia, koska opettajat ovat lomautettuina nuo päivät. Kyllä lapset kaipaavat juhlia.Mukavaa joulun odotusta!!

    VastaaPoista
  4. Perjantaina loppuu koulu klo 11, eika taalla menna kirkkoon. Oiskohan tyttojen koulussa jotain 30 eri kansallisuutta.
    Me loydettiin taalta meidan tyylinen kirkko. Jumalanpalvelus on vaan kerran kuukaudessa englanniksi, koska se on myos afrikaans ja saksaksi.

    VastaaPoista

Kiitos mukavista kommenteista. Yritän vastailla aina niihin, mutta monesti vasta jonkin ajan kuluttua.